14. heinäkuuta 2014

Kirjoittajaesittelyssä Susanna

@Susannafin

Olen kolmekymppinen sateenkaariperheen äiti, yrittäjä, ompelija, haaveilija. Tärkeysjärjestykset vaihtelee, lapset tulee kuitenkin aina ekana. Perunamaata ei meilläkään kuopsutella, yrttejä yritän pitää hengissä vaihtelevalla menestyksellä.

Aloin neulomaan kun odotin toista lastani, kymmenen vuotta sitten. Vauvan synnyttyä aloin pitämään blogia, siihen aikaan neuleblogeja oli noin seitsemän. Pikku hiljaa aloin myös ompelemaan ja pitkään tein lasten kaikki vaatteet itse. Blogin lukijoiden kannustuksesta aloin pohtimaan että tästä haluaisin itselleni ammatin. Ajattelin ettei itse opitut taidot riitä, halusin oppia kaavoittamaan ja halusin paperit osoittamaan että tosissaan osaan jotain. Masennuin kun tajusin miten pitkä matka on lähimpään kouluun. Sitten hoksasin että no oikeastaan matkaan menisi vain reilu 1,5h/suunta. Päätin hakea ja ajattelin että jos pääsen, se on sitten kohtalo ja mentävä on. Kaksi vuotta kuljin tuota väliä, lapset oli silloin 3 ja 5 vuotiaat. Mielestäni olin onnekas - kuinka monella pienten lasten äidillä on 3h päivässä ihan omaa aikaa!

Perustin yritykseni heti valmistumisen jälkeen, se sai nimekseen Ompelimo Head Over Heels, mikä kuvaa hyvin luonnettani. Koska joka paikassa sanottiin ettei voi keskittyä vain mittatilausvaatteisiin, eikä nyt varsinkaan lastenvaatteisiin, tein aluksi kaikkea korjauksista sisustusompeluihin. Pikkuhiljaa tajusin homman järjettömyyden ja aloin karsimaan. Pitkään tein vain mittatilaustöitä, kunnes nyt kolmannen lapsen myötä olen palannut takaisin juurille, ja jatkossa keskityn jälleen niihin lastenvaatteisiin. Oman yrityksen paras puoli onkin työn muuntautuvuus.


Nyt teen töitä vauvan kanssa rennolla aikataululla ja yritän pohtia mihin suuntaan yritystäni lähden viemään. Reilu vuosi aikaa keksiä mitä musta tulee isona :). Työn ohella opiskelen tuote- ja palvelukehittäjän erikoisammattitutkintoa, sekä toimin Suomen Käsityöyrittäjien ryhmässä ylläpitäjänä. Ei ole vapaa-ajan ongelmia!

Tässä blogissa alan syksyllä julkaisemaan Viikon Käsityöyrittäjä -sarjaa. Viikon yrittäjä haastaa mukaan seuraavan ja haastattelee tätä. Näin pääset tutustumaan meihin käsityöyrittäjiin lähemmin.

Omaa blogiani pyrin päivittämään tasaiseen tahtiin, ulkoasuremonttia pitäisi sinnekin tehdä ja uusi nettikauppa on työn alla, siihen saakka vanha höpsön näköinen kauppa palvelee täällä. Instagramissa ja useimmissa muissakin netin palveluissa löydyn nimellä @susannafin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti